sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hevoset stadikalla

"Jotain suurta ja ennen näkemätöntä" oli luvassa kun Hevoset stadikalla tapahtumaa alettiin promoamaan ja pakkohan se oli päästä omin aistein kokemaan.  Olinkin yksi niistä hätäisistä jotka hankkivat liput kisakatsomoon, kalliilla hinnalla, parhailta paikoilta, jo ennen kuin ohjelmaa oli julkaistu  :) (Tämä saattoi olla virhe...) Fiksumpi olisi odottanut ja säästänyt hankkimalla vaikka agrin ilmaisliput... ;)
Vihdoin kun h-hetki oli käsillä, oli henkilökohtainen  innostukseni tapahtuman suhteen laantumaan päin, ja koska en henkeäni pidätellen odotellut sen enempää keppihevosten, matkaratsastajien kuin vikeltäjien ohjelmanumeroita, suuntasin lauantai aamupäiväksi työnantajan palvelukseen ja vasta iltapäivällä kurvasin viettämään aikaa hevosurheilun pariin stadikalle.



Tapahtuman järjestäjille voi antaa kiitoksia sujuvasta pysäköinnistä, Mäntymäen kenttä veti hyvin, oudosta lipun vaihdosta rannekkeeseen selvittiin onneksi jonottamatta (vaikka en henk.koht pitänytkään aa ja bee luokan ranneke jaottelusta, eikö pelkkä lippu olisi riittänyt osoittamaan istumapaikan? ) ja oikea katsomokin löydettiin muutaman avuliaan järkkärin avustuksella. 


Hienoa esteratsastusta päästiin seuraamaan paraatipaikoilta, tosin varjossa ja melkoisessa viimassa (takki ja villapaidat olivat tietysti autossa...) katseltiin kaihoiten vastapäiseen katsomoon joka ihanasti kylpi auringossa; eipä ollut hyötyä näistä Prerium-paikoista sillä saralla ;) 

Kisatunnelma vei kuitenkin mukanaan ja hienosti vähän vajaammatkin katsomot eläytyivät niin ratsastajien onnistumisiin kuin epäonnistumisiinkin. Radat vaikuttivat vaativille, sillä seuraamamme luokan uusinnassa nähtiin vain kolme ratsukkoa, joista vain yksi uusi nollat.


Valot ja varjot koituivat useiden ratsukoiden kohtaloksi; eikä ollut kuvaaminenkaan helppoa!

Väliajalla jonotettiin satojen muiden nälkäisten kanssa pikkusyötävää, huonolla menestyksellä. Olisi ehkä pitänyt ottaa mukaan ne etukäteen kielletyt omat eväät ;)
Shamppakaljabaarit olivat hienosti esillä, valitettavasti kuplajuoma ei kuulu (joka päivä ;)) omiin suosikkeihini, joten niiden tarjonta skipattiin.


Oli hieman surullista katsoa näytöllä viisi minuuttia kestänyttä koostetta Stadikalla viimeksi käydyistä kisoista, joissa katsomo oli jokaista penkkiä myöten aivan täysi; nyt katsomot oli hädin tuskin katettujen alueiden verran täytetty katsojilla ...



Expo oli laaja, liikkeitä oli kuin hihsissä konsanaan, mutta huipputarjoukset loistivat poissaolollaan joten tyydyimme lähinnä vellomaan ruuhkissa ja katselemaan tarjontaa. Intolle ostin cortaflexiä ja molemmille pojille elektrolyyttiä, molempia kuluu aina. Totesimme että lohjan K-maatalous on opetanut meidät liian hyvälle, ei tavan messutarjoukset tunnu edullisille lojon hintojen jälkeen.


Areenalle oli tuotu ihasteltavaksi ehkä kaksi suomen suloisinta islanninponia :)




Koska varsinaista kouluratsastusta ei ollut ohjelmassa luvassa, alkoi illan hämärtyessä ajatus kotimatkasta houkuttelemaan ja niinpä kurvailtiin kaivarin maisemareitin kautta kotisohvalle viettämään rentoa lauantai-iltaa lämpöisemmissä olosuhteissa, jo paljon ennen Stadikan tapahtumien loppumista.


Tapahtuman ehdottomasti koskettavinta antia oli yllä oleva video. 

Hevoset stadikalla oli ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus, mutta jatkossa jään ehkä odottamaan ohjelman julkaisemista ennen lipun ostoa, niin tiedän mitä olen menossa katsomaan :)

10 kommenttia:

  1. Hyvin kirjotettu !! Monia samoja ajatuksia oli mulla. Ahkerasti kuitenkin keikuin paikalla lauantaina koko päivän ja sunnuntainakin kisahoitajan roolissa suurimman osan.

    Mun mielestä ihan kiva tapahtuma, mutta ei ehkä niin "hieno" kuin mainostettu. Jotenkin tietyllä tavalla ehkä odotti enemmän. Mut onneks en maksanu rannekkeesta mitään ! ... vaikka no, jos en ois ilmasta saanu niin oisin kyllä tullu paikalle silti kun niin edulliset hinnat oli kuitenkin :D

    Mä muuten olin lauantaina just tuolla D katsomossa auringonpaisteessa ja kirosin ku vastapuoli säästyi kärventymiseltä sekä vastavalolta XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toisilla aina kaikki on niin paljon paremmin :D

      Ja eihän nuo kalleimmatkaan liput oikeasti kalliita olleet, mutta ohjelmassa on vähän hiomista seuraavaa kertaa ajatellen.

      Poista
  2. Tänä syksynä pääkaupunkiseudun hevosväkeä hellitään hienoilla tapahtumilla. Kyran klinikka, heppaset stadikalla, Hihs. Ei ole ihme jos tottumattomille iskee kinkeriuupumus ;)

    Historiallisissa puitteissa, hienossa säässä hevosurheilun seuraaminen ei voi mennä aivan pieleen, hieno tapahtuma, ehkä se kuuluisa piste iin päälle laitettiin vasta sunnuntaina ;)

    VastaaPoista
  3. Kannatti ajaa täältä kaukaa Isolle Kirkolle. Meillä oli ne halpisliput (lapset 2 pv 11 € ja aikuinen 2 pv 32 €). Sillä rahalla päästiin aurinkoiseen D-katsomoon erittäin hyville paikoille. Molempina päivinä.

    Sunnuntai oli aivan huippu, ei tullut mieleenkään lähteä kesken pois. Niinpä oltiin kotona vasta Tuhkimon tunnilla. Tunnelma oli aivan tapissa ja vaikka aikataulu vähän venyi, ei se haitannut. Valjakkokisakin oli todella hyvä.

    Miinusta:
    - cateringpalvelut ala-arvoisia ja ylihintaisia
    - lähtölistoja löysi vain tuurilla
    - tulospalvelu oli vähän hidas

    Omaa tyhmyyttämme lähdimme lauantaina pois kesken, six barissa oli tuttu mukana ja hyvin veti.
    Ehdottomasti kuitenkin positiivinen kokemus. Meiltä kolmelta tykkäyspeukku ja iso kiitos!

    VastaaPoista
  4. Tuo video oli tosi hyvä ^^

    VastaaPoista
  5. Itsekin Stadikalla lähes tippa linssissä katsoin tuota videota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoin, etenkin loppuvideossa nousi kyyneleet silmiin!

      Poista